lauantai 29. lokakuuta 2016

Paholaisen kakku









Vapaapäivä niin ihanaa tänään ei ollut mitään sovittua. Ei töitä ei koulua ei mitään. Sain nukkua pitkään ei kiire minnekään. Aamulla käväisin kaupassa ja sitten aloinkin leipomaan... Aiemmin olen tainnut sanoa etten ole mikään leipoja mutta tämä kakku on niin helppo tehdä ettei siihen leipuria tarvitakkaan. 
Kananmunat ja sokeri vaahdoksi ja muut ainekset joukkoon ja uuniin. Niin helppoa ja hyvää. Kanelilla saa säädeltyä kuinka voimakkaan makuisen kakusta haluaa. Laitoin ehkä himpun vähemmän vehnäjauhoja kuin ohjeessa, kakusta tuli ihanan kuohkea. Mitäköhän sitä seuraavaksi kokeilisi leipoa, tätä kakkua olen kyllä jo vuosia tehnyt ettei ihan uusi tuttavuus ole. 

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Räntäsade







Eilen se sitten alkoi, nimittäin räntäsade. Pakkohan se oli sitten talven tulon kunniaksi kiikuttaa muutama pikku kuusikin sisälle ja laitella lisää kynttilöitä tupaan. Rakastan kynttilöitä niitä ei ole koskaan liikaa. Talvi ei kuulu lempi vuodenaikoihin, Rosakaan ei talvesta oikein välitä. Talvella voisi kääriytyä filtin alle ja köllöttää takkatulen loimussa sisällä. 

Tässä muuten ihan mahtava ruokaohje, sain sen kerran työkaveriltani. 

Broileripaistos:

Kanansuikaleita, mausta mieleiseksi
Bataatti
Sipuli
Muutama peruna
Paprika
Tuore basilikaa
Aurinkokuivattuja tomaatti suikaleita
Feta kuutioita öljyssä ( poista öljy )
Suolaa 
2,5 dl mustapekka kermaa ja hieman tavallista

Paista ja mausta kanat ja pilko muut. Kaikki vuokaan sekaisin ja uuniin 200 astetta, noin. 1.15 min. 


lauantai 22. lokakuuta 2016

Joulukirjan arvonta









Ilona Pietiläisen Kaunein Joulukirja arvonta. Kirja on täynnä mitä ihanampia jouluisia reseptejä, koteja ja tarinoita. Arvontaan osallistuu liittymällä blogini lukijaksi ( sininen lue blogia kohdasta ), kommentoi myös postauksen alle mikä on teidän rakkain jouluperinne sekä jo blogiin liittyneet lukijat. Arvonta alkaa nyt ja päättyy 6.11.2016. Voittajan nimen julkaisen sivuillani ja olen häneen sitten yhteydessä kirjan lähettämistä varten. Kiitos Docendo Oy:lle kirjasta! Muistakaahan liittyä blogiin jotta olette mukana arvonnassa. 

maanantai 17. lokakuuta 2016

Uusi viikko











Mukavaa alkanutta viikkoa. Viikonloppuna olin taas pari päivää koulunpenkillä, jos joku ei ole lukenut aiempia postauksia niin aloitin elokuussa Helsinki Design Schoolissa sisustussuunnitelija tutkintolinjan. Olen tähän mennessä tykännyt siitä ihan hirveästi, saatiin taas tosi mielenkiintoinen kotitehtävä. Kotona en ole nyt hirveästi ehtinyt mitään ihmeitä projekteja tehdä enkä suunnitella, koska työt ja kotitehtävät ovat vieneet suurimman osan illoista. Aina kaikkea pientä kyllä silti mielessä. 

Tässä muutama kuva yhdestä uusimmasta löydöstäni. Tarkoitan tätä mallinukkea mikä "seisoo" matka-arkun päällä. Tämä on neljäs nukkeni, saas nähdä vieläkö niitä tulee hankittua. On ne vaan jotenkin niin kauniita.  


                       Kivaa viikkoa kaikille😘

torstai 13. lokakuuta 2016

Kameraan perehtymistä









Valokuvaaminen on aika mukavaa puuhaa, mutta helppoa se ei ole. Aloin taas aikani kuluksi säätämään kameraa. Ihan kivoja otoksia tuli mutta tarvii kyllä joku päivä ihan kunnolla syventyä ja lueskella ohjekirjaa. Keittiö ja astiakaappini aarteet on kiva kuvauskohde, aina tuntuu löytyvän jokin uusi kuvakulma tai kohta mistä ei mukamas ole vielä kuvaa ottanut. Huomenna on taas pitkästä aikaa koulupäivä, käyn siellä Helsinki Design Schoolissa sisustussuunnitelija tutkinto linjaa. Olen tykännyt siitä tosi paljon, ollaan jo kaikenlaisia tehtäviä saatu ja innolla odotan jo seuraavaa projektia, saas nähdä mitä on odotettavissa. 

tiistai 11. lokakuuta 2016

Olohuoneen mylläys






Halusin hieman vaihtelua olohuoneeseen, muutamatunti eilen illalla silitysrumpaa ja uudet valkoiset sohvanpäälliset oli valmiina vaihdettaviksi. Aikas valkoista tuli muttei haittaa, mattokin vaihtui vaaleammaksi villamatoksi. Näitä ektorpin valkoisia päällisiä ei mielestäni enää ole saatavilla. Onneksi hankin ne samalla kun sohvatkin vuosi sitten. 

Villamattoa etsin jonkun aikaa koska matto on niin suuri, niin tälläistä kokoa ei ihan joka paikassa ole myynnissä. Onneksi maton kuitenkin pitkän etsinnän jälkeen löysin. Villamatto on lämmin ja Rosakin tykkää. Ei tänne pieni matto oikein sopisikaan, kerran kokeiltiin ja ihan kuin lattialla olisi ollut pieni postimerkki. 

Lampaantaljat ovat myös suosikkejani, niitä on myös muutama kertynyt. Hiukan erivärisiä sillä niilläkin saa kivasti vaihtelua. 

                            Irene 💕

lauantai 8. lokakuuta 2016

Kokkailupäivä
















Tänään tuli pitkästä aikaa vietettyä oikein kunnolla aikaa keittiössä. Yleensä varsinkin viikolla sitä vain nopeasti yrittää jotain ruokaa loihtia mutta välillä näin viikonloppuisin on kiva kokkailla vähän enemmän. Kokeilin muutes ensimmäistä kertaa mokkapaloja. Hyviä tuli mutta keittiö oli kun pommin jäljiltä, voi olla että ihan hetkeen en niitä uudestaan tee. Olen ehkä enemmän ruuan laittaja kuin leipoja. Jälkkärin jälkeen tein meille kahta erilaista alkupalaa, uudessa Jeanne Arc Living lehdessä oli kiva ohje täytetyistä sienistä. Ihan himpun muunsin ohjetta omaksi, laitoin chilituorejuustoa ja pinnalle mantelirouhetta. Oli muuten todella hyviä kannattaa kokeilla. Toinen alkupala oli bruschetta tummalla leivällä ja ei hullumpi tämäkään. Oikein hyviä ruokahalun herättäjiä. Upean valkosipuliletin mieheni sai tuttaviltaan, todella hyviä itse kasvatettuja sipuleita. Pikku lenkki Rosan kanssa ja pääruuan tekoon. Pihvi ja itsetehdyt perunat ja salaatti. Täydellinen ilta hyvän ruuan merkeissä. Ei sitä ihmeitä tarvi, nyt on sitte maha täynnä, tuli loimuaa takassa ja on hyvä olla. Mukavaa lauantai iltaa kaikille. 

Bruschetta

Maalaisleipää/tummaa leipää

1 punasipuli

Tomaattia

Valkosipulia

Tuoretta basilikaa

Mustapippuria ja suolaa

Olviiöljyä pari rkl 

Uunissa 225 n. 10min