perjantai 9. huhtikuuta 2021

Pääsiäisen tunnelmia!






Pitkästä aikaa täällä, kohta vuosi mennyt kun olen tänne mitään kirjoittanut. Toivottavasti olette vielä siellä?! Taisin viimeksi kirjoitella meidän talon maalauksesta ja pikkumökin/kesähuoneen rakentamisesta. Kaikki saatiin onneksi viime kesänä tehtyä, mutta kuvaaminen jäi sitten vasta tulevalle kesälle. 

Aloitin viime vuoden loppukesästä opinnäytetyön tekemisen ja siinä onkin vierähtänyt tovi jos toinenkin. Nyt enää opinnäytetyön seminaariesitys jäljellä ja toukokuun lopulla pitäisi saada Sisustusarkkitehdin paperit. Ihan huikea fiilis mutta silti jotenkin haikea olo, koska neljän vuoden uurastus on melkein takana. Mutta uusia tuulia kohden!

Pääsiäinen antoi lupauksen jo alkavasta keväästä, oli ihan mahtavat aurinkoiset säät osan pääsiäistä. Sisälläkin tunnelma oli jotenkin niin kesäinen. Nyt ei uskoisi, että kevät tai saatikka kesä on tulossa. Katselen ulos samalla kun kirjoitan tätä tekstiä, ulkona tuulee ja vihmoo lunta vaakatasossa. Oikea koiran ilma! 

Nyt on kuitenkin jo huhtikuu ja uskon, että kyllä se kesä sieltä kohta tulee... 

Mukavaa viikonloppua teille kaikille:)

 


 

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Heinäkuu!







Heinäkuu, vajaa kaksi viikkoa ja ollaan jo elokuussa. Aika menee niin hirmu nopeasti, juurihan se kesäkin vasta alkoi. Näin kesällä sitä yrittää tehdä kaikkea mahdollisimman paljon. Nähdä ystäviä, reissata, mökkeillä ja levätäkkin pitäisi muistaa välillä. Tehdä myös töitä, koulu hommia oikeastaan sataa asiaa yhtaikaa. 

Aloitan myös viimeistä lukuvuotta opinnoissani ja ensi keväänä olisi tarkoitus valmistua sisustusarkkitehdiksi. Halusin aloittaa opinnäytetyön teon hyvissä ajoin, koska tiedän että sen kanssa tulee silti kiire jossain vaiheessa. 

Kotona olen silti ehtinyt hieman sisustella paikkoja, tulihan sitä kevään aikana jonkin verran oltua kotona tuon koronan takia. Vaihdoin esimerkiksi keittiöön ihanat tummat Wieniläistuolit, jotka löysin kirppikseltä. Makuuhuone koki täydellisen muutoksen ja kaikenlaista pientä on tullut muuteltua. 

Kesällä on kiva kierrellä rompe tapahtumia ja kirppiksiä sekä tehdä niistä löytöjä kotiin. Harmi vain,  että tänä kesänä moni tapahtuma on tuon koronan takia jouduttu peruuttamaan. Toki ihan ymmärrettävää, ensi kesä sitten taas!

Oletkos sinä tehnyt viime aikoina mitään huippu ihania löytöjä?

<3 Irene



keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Talo maalattu!













Maalausurakka valmis! Vanha väri oli ihan kaunis vielä muutama vuosi sitten, mutta aurinko oli sen jo haalistanut paikoin todella ruman näköiseksi. Toisella puolen taloa sininen oli vielä melko hyvä mutta päätyseinä ja terassin puoleinen seinä olivat läikikkäät. 

Olen enemmän kuin tyytyväinen väri valintaan, talosta tuli ihanan raikas ja ihan kuin täysin uusi talo. 
Terassi koki myös muodonmuutoksen samalla ja nyt kaikki sävyt sopivat toisiinsa enemmän kuin hyvin. 

Vanha penkki ja kukkalaatikko oli myös pakko maalata uudestaan, jotta ne sopivat paremmin joukkoon. Ulkona on nyt niin kaunista ja sääkin on suosinut. Omena ja kirsikkapuut kukkii, linnut laulaa ja on niin ihanan valoisaa, että ei malttaisi sisällä olla ollenkaan. 

Terassin ja pihan laitto on näin alkukesästä mukavaa puuhaa. Veranta on vielä kesken, koska en ole löytänyt sinne mieleistä sohvaa. Nyt siellä on väliaikaisesti vanha rautasänky sohvana. Valaisin ja kaikkea muutakin pientä pitäisi vielä hankkia. Juuttimatot ostin Tokmannilta ja ne sopivat täydellisesti tilaan. Laitan sitten lisää kuvia kunhan saan siitä edes jotenkin omaa silmää miellyttävän. 

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

<3 Irene 

maanantai 18. toukokuuta 2020

Talon maalausurakka





Kesähuoneen lisäksi meillä alkoi talon maalausurakka. Onneksi kaikkeen saa apuja. Vanha talon väri oli ihan kaunis, kun se ei ollut haalistunut. Sininen on kuulemma hankala väri juuri tuon epätasaisesti haalistumisen vuoksi. Muutama seinä on ollut jo pari vuotta sen näköisiä, että maalaus ei olisi pahitteeksi. 

Uusi sävy saatiin mittarilla ulkorakennuksen seinästä, ei auringon puolelta. Kolmesta eri kohdasta saatiin tämä sävy ja meni kyllä niin nappiin. Aivan ihana harmaa, tarpeeksi vaalea eikä taita ruskeaan. Sokkeli maalataan tummemmalla harmaalla, vanha väri ei sovi enää alkuunkaan, koska taittaa siniseen liikaa. 

En malta odottaa lopputulosta...

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Pikku puuhastelua






Pikkuinen kasvihuoneemme sai viime viikonloppuna kyytiä, koska se alkoi olla jo melko huonossa kunnossa. Nyt kun on aikaa niin päätettiin, että tehdäänpä uusi. Ei toki kasvihuonetta vaan pikkuinen kesähuone. Saattaa kuitenkin olla, että sinne laitellaan putiikin ihania tavaroita näin aluksi myyntiin, mutta katsotaan nyt.

Kasvihuoneen purku ei käynytkään ihan hetkessä, sen osat oli kiinnitetty toisiinsa niin hyvin ja juntattu kehikkoon sellaisilla ruuveilla, että hiki meinasi tulla.

Purkuvaiheessa tuli myös selväksi, että terassilaudoitus saa lähteä. Vielä en ole päättänyt millä uusi terassi tehdään, laudoilla vai kenties kivillä. Onneksi tulevan kesähuoneen ympäristö on melko lailla muuten valmis, pientä parantelua lukuun ottamatta.

Muitakin projekteja meillä menossa mutta niistä lisää tuonnempana.

Mukavaa viikkoa
<3 Irene
 



torstai 16. huhtikuuta 2020

Vintage Rosalita










Vintage Rosalita putiikki on taas tulvillaan ihania vanhoja huonekaluja ja esineitä. Olemme avoinna poikkeuksellisesti nyt vain sopimuksesta, mutta seuraamme tilannetta ja kun taas tilanne sen sallii avaamme ovemme taas normaalisti, eli muutamana päivänä viikossa. 

Kannattaa seurata facebook ja instagram sivuja, koska sinne päivittelemme tuotteita. Jos näet sivuilla jotain kiinnostavaa niin laita ihmeessä viestiä, koska useat tuotteet voidaan postittaa. Isommissa huonekaluissa onnistuu lähialueille kuljetus. 

<3 Irene 

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Keittiön tuolit




























Kivaa alkavaa uutta viikkoa ja melkein huhtikuuta. Päätin piristää hieman keittiön ilmettä uusilla meille, mutta siis vanhoilla tuoleilla. Tummat tuolit toi kivasti särmää ja syvyyttä muuten vaaleaan keittiöön. Pitkään olin näitä Wieniläistuoleja etsinyt ja nyt ne on siinä. Onnekseni nämä löydettiin ihan tästä meidän omalta kylältä noin kuukausi sitten, ei tarvinnut kauas ajella. 

Aluksi mietin, että jos maalaisin tuolit mutta mielestäni ne sopivat alkuperäis värissään meille loistavasti. Tykkään olla kotona ja varsinkin nyt koti on entistä tärkeämpi paikka. 


Koti on nyt tärkeässä roolissa meille jokaiselle <3